Blogi: VIA BALTICA (JA MUUTAMA EKSYMINEN)

VIA BALTICA JA MUUTAMA EKSYMINEN.
Laivamatka Helsingistä Tallinnaan oli aika kuoppainen, ikään kuin enteillen tulevaa. Tulimme Tallinnaan yöllä ja jäimme sataman rekkaparkkiin loppuyöksi. Laivalla olimme tavanneet erään suomalaisen miehen, joka oli myös matkalla Espanjaan. Päätimme lyöttäytyä yhteen ja ajaa peräkkäin ainakin Puolaan saakka. Siellä tekisimme ratkaisumme, lähtisimmekö Italian vai Saksan kautta edelleen.
Blogi: EKSYKSISSÄ EUROOPASSA II

EKSYKSISSÄ EUROOPASSA II
Vaimoni Kaisu on aina ollut heikkona Ranskalle ja erikoisesti Pariisille. Toiveenaan päästä siellä joskus käymään. Ensin kuitenkin oli Luxemburg. Siitä jäi mieleen, että polttoaine oli huomattavasti halvempaa, kuin missään matkan varrella. Nykyisille naapuriparcelan asukkaille, jotka ovat Luxemburgista, olemme voineet kehua, että ajelimme siitä heidän kotinsa läheltä. On sen verran pieni maa, ettei siellä kukaan ole kaukana.
Blogi: Mistä täällä puhutaan

Ranskassa, Britanniassa ja Espanjassa kärsitään sietämättömästä kuumuudesta. Lehtien mukaan Ranska on alkanut jo varatoimiin, ja maasta neljäsosa on kolmannen asteen hälytysvalmiudessa.
Kyllähän täällä kuuma on, huh, lehtien mukaan Espanjan energiankulutus on noussut ennätyslukemiin, kaikki varmaan tuulettuvat ilmastointilaitteiden alla - kuten minä, hehheh..
Kyllä ne lämpötilat päivittäin siihen 40 asteeseen melkein nousevat, ainakin täällä etelässä. Britanniassakin kuulemma on ennusteltu samaa!