Blogi: JUHLIA TORRE DEL MARISSA

JOULUN JA UUDEN VUODEN HULINAT LAGUNA PLAYASSA
Joulun alla teimme matkan Malagaan ja Fuengirolaan. Linja-autolla ensin Malagaan ja sieltä maanalaisella Fuengirolaan. Vaikka enin osa matkasta tapahtuikin maanpäällä, niin silti kutsuvat sitä maanalaiseksi. Julkiset kulkuvälineet ovat täällä edullisia ja runsaasti käytettyjä. Matkamme edestakainen hinta jäi alle kahdeksan euron/henkilö. Junassa istui vastapäätä nuori nainen, joka aikansa kuunneltuaan jutteluamme rohkaistui kysymään mitä kieltä puhumme. Kuultuaan, että suomenkielestä on kyse, niin totesi, että olemme siis sukulaisia, sillä hän on unkarilainen. Lastenkodissa hoitajana kertoi olevansa ja aikovansa ensi kesänä lähteä tutustumaan mm. Suomeen. Siinä jutellessa matka sujui rattoisasti.