Lahjoita roponen Orkin serverikustannuksiin ja kehittämiseen?
Menossa mukana
Tällä hetkellä 43 käyttäjää ja 364 vierasta.Espanja.ORG -taustatietoa
Tervehdys Espanjasta!
Tervehdys, olen Kari Tasanen ja kirjoitan tätä Espanja.ORG -avajaistarinaa eteläisessä Espanjassa, Välimeren aaltojen kohistessa vierelläni. Kellon viisarit osoittavat seitsemää illalla ja lämpötila on heinäkuulle tyypillinen reilut 30 astetta. Aivan hunajaisen maukkaat kelit siis.
Mikä on Espanja.ORG? - syntyhistoria ja taustat:
Olen asunut perheeni kanssa Espanjassa vuodesta 1994 alkaen ja sitä kautta on luonnollisestikin muodostunut kohtuullinen näkemys Espanjan arkielämän iloista ja suruista, vaikeuksista ja voitoista. Aihepiiri ja Espanjasta kiinnostuneen Suomi -yhteisön tarpeet ovat siis monessa mielessä tuttuja.
Espanja.ORG -sivusto on vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuva, voittoa tuottamaton Espanja -sivusto ja päätös sen avaamisesta perustuu todelliseen tarpeeseen ja yhteisön esittämään toiveeseen.
Yleisön pyynnöstä
Kuluneen kevätkauden ja erityisen kiihkeästi alkaneen kesän aikana moni aktiivinen Espanja -ystävä on ottanut minuun ahkerasti yhteyttä ja pyytänyt heidän tarpeistaan lähtien organisoimaan oikean Espanja -yhteisön. Sivuston, jossa Espanjasta kiinnostuneet suomalaiset voivat oikeasti osallistua, sekä vaihtaa ajatuksiaan ja elämyksiään Espanjasta ja siellä asumisesta. Kiva yksityiskohta oli myös se, että eräs Espanja -ystävä oli hiljakkoin saanut hankittua Espanja.ORG -nimen, jonka lupasi osoittaa sivuston käyttöön.
Yhteisön laaja tuki ja vilpitön pyyntö auttaa kieltämättä lämmitti sydäntä, eli tässä sitä nyt ollaan, Espanja.ORG -sivustoa synnyttämässä. Lämmin kiitos luottamuksesta!
Mikä on Espanja.ORG?
Espanja.ORG on internet -sivusto, jossa suomalaisilla Espanjan ystävillä on mahdollisuus tuottaa toinen toisilleen ja muille Espanjasta kiinnostuneille "Elämyksiä Espanjasta"
Espanja.ORG -toiminnan arvomaailma
- Yhteisön arvostus kunniaan
- Hyvät tavat kunniaan
- Yhteistyö kunniaan
- Positiivinen persoonallisuus kunniaan
- Mahdollisuus osallistumiseen ja vaikuttamiseen
- Sivuston käyttö on ilmaista
- Positiivinen, muita auttava ja kannustava ilmapiiri
Rajalliset resurssit - paljon tekemistä
Toimimme vapaaehtoisin voimin, eli resurssimme ovat siis rajalliset. Lähdemme kuitenkin oleellisista perusasioista liikkeelle ja mahdollisten virhekorjausten jälkeen lisäämme sivustolle uusia toimintoja sitä mukaan, kun rahkeissa on varaa ja saamme kehitettyä asioita eteenpäin.
Lukuisten muiden Espanjan ystävien tavoin myös pitkään internet-alalla olleet poikani Tero, sekä tyttäreni Mira ja Sari ovat lupautuneet jeesaamaan Espanja.ORG -sivuston rakentamisessa. Älä kuitenkaan odota välittömiä ihmeitä, kaikki apu on lämpimästi tervetullutta - myös sinulta!
Sinäkin voit osallistua, auttaa ja vaikuttaa
Kaikki Espanjasta kiinnostuneet ovat tervetulleita vaihtamaan kokemuksiaan, kysymään vinkkejä ja auttamaan muita. Rohkeasti mukaan, voit auttaa ja osallistua monella tavalla, esimerkiksi:
- Luo itsellesi tunnukset Espanja.ORG -sivuille, niin pääset samantien vaikuttamaan
- Kirjoita, kysele ja auta muita keskustelupalstalla
- Kirjoita silloin tällöin vaikkapa omaa "blogia" eli nettipäiväkirjaa. Aiheen voit valita itse, mutta erityisesti kaikki Espanja-aiheiset kirjoittelut luonnollisestikin kiinnostavat
- Kirjoita aiheeseen liittyviä artikkeleita Orkin tietopankkiin
- Kirjoita omista espanjakokemuksistasi, niistä on paljon apua uusille tulokkaille
- Kommentoi myös muiden kirjoituksia, esitä mielipiteitä
- Anna palautetta myös ylläpidolle
- Kerro mahdollisista ongelmista, niin tiedämme korjata
- Esitä parannusehdotuksia
- Ole rohkeasti oma itsesi - positiivinen persoonallisuus
- Kerro tästä sivustosta tuttavillesi
- Mainitse tästä sivustosta muissa yhteyksissä, esimerkiksi muissa nettikeskusteluissa tai omilla sivuillasi
- Jos tunnet toimittajia, niin mainitse heille Espanja.ORG:sta
Mikään asia ei tapahdu itsekseen - Sinun apuasi tarvitaan!
Tulevaisuus
Kesä ja erityisesti syksy tulee tuomaan mukanaan paljon tapahtumia sivuston ympärillä. Myös sinä pääset näihin tapahtumiin vaikuttamaan, eli liiku aktiivisesti sivuilla, seuraa tapahtumia, levitä sanaa ja osallistu!
Miksi avajaiset juuri nyt?
Espanja -yhteisö halusi Espanja.ORG:n avaamisen myötä konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia kertoa ja vaihtaa elämyksiään Espanjasta myös kesän 2006 aikana.
Toinen syy nyt valittuun julkistusajankohtaan, eli 12.07.2006, liittyy allekirjoittaneeseen henkilönä, eli yleisön pyynnöstä Espanja.ORG:n syntymäpäivä ja viiskymppiseni ajoittuvat samaan hetkeen.