Tietopankki
Pasodobles, procesíons y pasacalles, por favor
Mukana oman kylän bändissä
On perjantai ja iltayhdeksän. Etumaiset tuolirivit täyttyvät soitinkoteloista. Talvivaatteita riisutaan kuin sipuleita kuorien. Lavalla siirretään tuoleja ja telineitä paikalleen. Etsitään nuottikansioita. Teini-ikäiset tytöt kikattavat toisilleen, kuten asiaan kuuluu. Vanhemmat aikuiset kättelevät arvokkaasti toisiaan. Meteli on korvia huumaava, kun soittimia pienestä piccolohuilusta isoon tuubaan lämmitetään ja viritetään.
Vihdoin nuori kapellimestari Germán pyytää hiljaisuutta. Union Musical San Fulgencion puhallinorkesterin harjoitus on taas alkamassa. Mutta aloitetaanpa tämä tarina aivan alusta.
Ostimme tämän villan Urb. La Marinasta jo 1990-luvun alussa ja lomailimme vaimoni Riitan kanssa täällä useita kertoja vuodessa. Kun päätimme muuttaa syksyllä 2005 Suomesta Espanjaan eläkepäiviksi, epätietoisuutta oli vain yhdestä asiasta.
Eläkeläisenä aikaa musiikille
Soitin fagottia viikoittain sekä Kirkkonummen kamariorkesterissa että Aurora-kvintetissä, jota olin perustamassa. Fagotti on se puupuhallinten tenori- ja bassoääni, jonka pyhimyskehä pilkottaa yli sinfoniaorkesterin takarivin. Olin useita vuosia Suomen oboe- ja fagottiseuran hallituksessa.
Aikoinaan ostin fagotin ensimmäisellä ulkomaan työmatkallani, siis aikuisena, ja sain sitten opetusta Erkki Norakselta, sellisti Arton isältä, silloin tällöin, kun se kiireiseen työrytmiini sopi. Olen käynyt sen jälkeen muutaman kerran kesäkursseilla. Nyt minulla eläkeläisenä vihdoin olisi aikaa harrasta musiikkia. Mutta miten ja missä Espanjassa?
Onneksi paria vuotta aikaisemmin pääsiäislomalla menin aivan sattumalta oman pueblomme puhallinorkesterin Semana Santa-konserttiin. Ihailin pienen kylämme uutta hienoa Centro de Música-rakennusta ja hämmästelin sen orkesterin kurinalaista mutta silti eloisaa soittoa.
Toki tiesin vanhan hokeman, että kaikkien espanjalaisten sinfoniaorkestereiden puhaltajat tulevat juuri Valencian alueelta. Lähes joka kylässä on jonkinlainen "pumppu". Mutta vasta viime kesänä tajusin sen kouriintuntuvasti. Marssimme Alicanten juhannusjuhlissa kahtena iltana, kun barriot eli korttelit veivät perhekunnittain kukkansa raatihuoneen valtavan suuriin telineisiin. Olimme järjestyksessä "banda" numero 43; orkestereita oli yhteensä 88.
Sävelillä kansainvälinen kieli
Siispä syyskuun 16. päivänä 2005 esittäydyin kapellimestari Antoniolle. Hän löi nuotit kouraan ja siitä se alkoi. Onneksi musiikki on kansainvälinen kieli. Harjoitus- ja esiintymiskäytäntö on melko universaalia. Teoriakirjasta löytyi espanjan perussanasto; duurit ja mollit, triolit, nousutahdit, ja sen sellaiset.
Ensimmäinen yllätys tuli jo kolme viikkoa myöhemmin. Pueblomme tärkein juhla - Fiestas en honor de la Virgen del Remedio - oli tulossa. Antonio ilmoitti, että silloin olisi useita katuparaateja, joissa fagotin soitto olisi hankalaa. Kerroin vuorostani, että olin nuorempana soittanut myös pasuunaa. Antonio löysi heti minulle musiikkikoulusta vanhan mutta käyttökelpoisen soittimen.
Marssikeikkoja paraateissa
Ostin siihen Almoradín Música Aitana-kaupasta kunnon suukappaleen. Laitoin marssinuotit pyykkipojalla glokstyykiin eli kello-osaan ja siten raitille. Koska bändiläiset olivat niin iloisia saadessaan yhden väliäänen soittajan lisää, ostin viime kesänä Suomessa käydessäni vanhan mutta vähän käytetyn baritonitorven ikiomaksi kakkossoittimekseni. Se on muuten espanjankielellä hauskasti bombardino.
Katuparaateja on todellakin riittänyt. Caudetea myöten Albaceten naapurimaakunnassa on käyty juhlistamassa Moros y Cristianos-paraatia. Tähän mennessä olen soittanut vain kaksitoista normaalia konserttia, siis arvokkaasti istuen ja fagotilla, mutta kolmekymmentäkuusi marssikeikkaa
vaskisoittajana. Niitä varten minulla on kerääntynyt kolme sarjaa marssinuotteja; Semana Santa-nuotit kirkollisiin tilaisuuksiin, pasodoblet muihin tilaisuuksiin, ja marchas moros-nuotit Maurit ja kristityt-paraateihin. Kehnossa valaistuksessa iltaisin on myös oltava valmis "säveltämään omiaan".
Outo "virsi" oli kansallislaulu
Jo ensimmäisen kirkollisen paraatin aikana heti papin siunauksen jälkeen Raúl, baritonisaksofonistimme, murahti, "Himno". Ilmoille kajahti C-duurissa oleva melodia, joka tosin minun korvaan ei oikein tuntunut varsinaisilta virreltä. Kukaan ei tarvinnut nuotteja. Tämä toistui samana iltana useita kertoja. Niinpä ehdin korvakuulolta säveltää kappaleeseen oman stemman. Samaa virttä veivattiin myös seuraavalla kirkollisella keikalla naapurikylässä Daya Viejassa.
Vasta joitakin viikkoja myöhemmin surffailessani internetissä minulle selvisi, että kyseinen "hymni" onkin kuninkaallinen marssi eli Espanjan kansallislaulu. Kirkko ja valtio elävät todellakin Espanjassa käsi kädessä.
Miten on mahdollista, että näin pienellä kylällä, jossa on vain noin 5000 asukasta, on näin hyvä soittokunta? Syitä on useita. Kannatusyhdistys pyörittää musiikkikoulua, jossa on useita tuntiopettajia. Kaikki lapset saavat soittotuntien lisäksi kunnon opetuksen solfaamisessa eli osaavat laulaa nuoteista. Meillä on kolme tapausta, joissa samasta perheestä on kaksi sukupolvea, ja sisaruksia, joskus kolmekin, on ainakin kahdeksasta muusta perheeestä. Soittajia tulee myös muutamasta pienestä lähikylästä, kuten Daya Vieja, joissa ei ole omaa "bandaa". Tärkeintä lienee se, että molemmat tuntemani kaput, ensin Antonio Garcia Gil, oman kylän poika, ja nyt Germán Guillén Alcocer, joka on kotoisin Bigastrosta, ovat olleet sekä päteviä että innoittavia.
Elämän kirjo pasodoblessa
Tämä on antanut mainion tilaisuuden tutustua espanjalaiseen musiikkiin. Pasodoble on tanssin ja marssin välimuoto, jolla on sama asema espanjalaisilla kuin konserttivalssi wieniläisillä, eli yhteen kappaleeseen voi sisältyä koko elämän kirjo. Niinpä joka konsertissa on ollut vähintään yksi pasodoble. Niitä on valtava määrä ja usein niiden nimet liittyvät Espanjan historian tapahtumiin tai henkilöihin, esimerkiksi härkätaistelijoihin. Zarzuela on operettimainen sekoitus laulua, vuorosanoja, ja tanssia, tietysti suurella tunteella. Zarzuela-sovitukset ovat syystä hyvin suosittuja.
Melko usein vierailemme muualla Vega Baja-alueella. Soitamme alkupuoliskon konsertista ja paikallinen puhallinorkesteri hoitaa loppupuoliskon. Aikanaan he sitten vierailevat meillä. Näin voimme keskittyä uuden ohjelmiston oppimiseen. Vaihtelu on varmasti myös yleisölle tervetullutta.
Union Musical on elävä osaa kylämme yhteiselämää. Konsertit ovat ilmaisia; kunta on tarjonnut kulttuuria kuntalaisilleen. Eikä fiestaa voisi ajatellakaan ilman bandaa. Bussimatkoilla ja esiintymisvuoroja odotellessa olen tutustunut kolleegoihin tavalla, joka ei ole mahdollista maanantai- ja perjantai-iltojen intensiivisissä harjoituksissa. Asioidessani kylällä on jopa tapahtunut niin, että minua on tervehditty nimeltä. Hämmentyneeseen katseeseeni vastataan nauraen, "mutta sinähän soitat bandassa".
Kirjoittaja Antero Ojanto on avustajana Meidän
Costa Blanca -lehdessä, lisätietoa osoitteesta www.meidancostablanca.com