Tietopankki
Telecabina-vuoren valloitus
Benalmádenasta, aivan Tivoli Wordin takaa on mahdollisuus nousta Telecabina-kaapelihissillä läheiselle vuorelle. Yleensä Telecabina-vuorelle siis matkustetaan kaapelihissillä, mutta tällä kertaa perussuomalainen sisu ja jääräpäisyys veivät voiton ja päätimme valloittaa melkein 800 metriä korkean vuoren kävellen. Kaapelihissillä edestakainen matka olisi tullut maksamaan 11 euroa.
Ennen matkaa
Kauniina lauantaiaamuna suuntasimme nokkamme kohti Benalmádenaa, tarkoituksenamme valloittaa Telecabina vuori. Liikkeelle lähdimme Fuengirolasta, jouduimme siis aloittamaan matkamme paikallisjunalla, Renfellä. Kello 11 kaksi intoa hehkuvaa reissulaista seisoi Renfessä reput selässä.
Renfestä jäimme pois Benalmádenan asemalla ja poikkesimme kauppaan hakemaan hedelmiä, vettä ja Coca Colaa matkaa varten. Tuleva kiipeäminen ei tulisi olemaan helppoa. Marssimme matkalla myös apteekkiin, sillä halusimme varmistella selustaamme ja ostaa allergialääkettä ampiaisten pistojen varalta. Emme tienneet varmasti millaiseen maastoon olimme lähdössä eikä koskaan voi olla liian varovainen. Vähäisen Espanjan kielitaidon takia aiheutimme apteekkareille monet naurut ja ehkä hieman harmaita hiuksiakin, mutta pitkän selvityksen jälkeen saimme kuin saimmekin mukaamme lääkettä, jonka apteekkari kertoi auttavan allergiaan.
Eikun kiipeämään
Kello 12 seisoimme Telecabina-vuoren alapuolella ja katselimme ylös haltioituneina, tuonne kiipeämme. Alhaalta katsottuna matka näytti melkein hirvittävältä, mutta päätimme lähteä rohkeasti matkaan.
Espanjalle tyypillinen kuiva luonto ja kasvillisuus avautui eteemme luoden juuri oikeanlaista tunnelmaa.
Emme olleet valinneet reittiämme etukäteen, joten lähdimme seuraamaan alhaalta näkemäämme ja valitsemaamme polkua, joka johti ylös vuoren rinnettä. Polku oli jyrkkä ja kivinen, mutta se ei menoa haitannut. Kiivetessämme huomasimme polun jakautuvan montakin kertaa, mutta oli vain tehtävä valintoja. Emme tienneet erilaisista reiteistä, mutta valitsimme polut päämääränämme huippu.
Päädyimme kiipeämään vuoren oikeaa rinnettä pitkin, jossa kulki kuiva pieni polku keskellä Espanjan kaunista luontoa. Huomasimme päätyvämme askel askeleelta ylemmäs, kohti päämääräämme.
Kiivetessämme pidimme muutaman lyhyen levähdys- ja juomatauon. Matkalla mahaan upposi muutama mehukas hedelmäkin, jotka olimme aikaisemmin ostaneet kaupasta.
Osa kulkemistamme poluista oli pehmeää hiekkaa, johon jalat painuivat helposti. Tällainen hiekka on vaikea ja raskas kävellä. Osa poluista taas oli täynnä pieniä kiviä, jotka luisuivat helposti pois jalkojen alta. Kannattaa siis kokoajan olla tarkkaavainen ja seurata maastoa ja sitä mihin astuu. Osa poluista näytti olevan isompaa kiveä, jonka kanssa saa myös olla tarkkana.
Matkalla tuli vastaan erilaisia kylttejä ja viittoja, joissa kerrottiin eri reiteistä sekä muista mahdollisista päämääristä. Olisimme esimerkiksi halutessamme voineet jatkaa matkaamme Torremolinosiin, jonne kyltin mukaan olisi kestänyt kaksi tuntia tai Mijasiin, jonne 5 tuntia 45 minuuttia. Halusimme kuitenkin valloittaa juuri tämän vuoren, jatkoimme siis kiipeämistä. Yhteensä kiipeäminen vuoren juurelta ylös huipulle kesti meidän kahden hengen seurueeltamme kaksi tuntia. Olimme siis saavuttaneet päämäärämme kello 14.
Aaseja ja tanssivia hevosia
Eteemme aukesi pieni sievä tallialue, jossa käyskenteli aaseja sekä muutamia hevosia.
Ihastuin ruskeaan hevoseen, joka näytti jokseenkin ulkopuoliselta toisten joukossa. Se oli harjaamatta ja muutenkin hieman reppana. Sääliksi sitä kävi ja annoin sille puolet omenastani. Sain tallinhoitajan luvalla harjata hevosen. Toiset paikalla olevat hevoset osoittautuivat tanssiviksi hevosiksi, jotka esiintyivät vuorella ilmaiseksi. Aaseja käytettiin ajeluihin, jotka nekin olivat ilmaisia.
Jatkoimme matkaamme alueelle, jonne hissit pysähtyvät ja josta pääsee jatkamaan matkaansa näköalapoluille. Samaiselta paikasta pääsi alueelle, jossa sai ihastella erilaisia kotkia. Harmiksemme emme kuitenkaan päässeet katsomaan kotka-aitauksessa olevia esityksiä, sillä taululla luki, että päivän ainoa esitys oli mennyt jo kello 13. Kotkat viettivät espanjalaiseen tapaan siestaa ja alueen portit avattaisiin kello 17.
Siirryimme pieneen kahvilaan, jossa nautimme mielestämme hyvin ansaitut jäätelöt. Jäimme hetkeksi tutkimaan myös tauluja, joissa oli tietoa kotkista, aaseista, reiteistä ja näköaloista.
Huomasimme, että seuraava hevostanssiesitys olisi myös kello 17, joten päätimme jäädä odottelemaan ja katselemaan maisemia sekä miettimään valmiiksi paluureittimme. Kiipesimme portaita näköalapaikoille, joilta oli aivan mahtavat näkymät. Silmiemme eteen avautui Fuengirola, Benalmádena sekä Torremolinos. Taaksemme jäivät vuoret ja edessämme näkyi merta silminkantamattomiin, Afrikkakin pilkotti taivaanrannalla, vai oliko se vain kuumuuden aiheuttamaa aistiharhaa?
Itse olisin valmis kiipeämään vuorelle heti uudestaan vain jo pelkkien maisemien takia, puhumattakaan muista asioista. Kiipeämisen jälkeen omena ja vesi maistuivat mahtavilta, nautittuina ”maailman huipulla”.
Alaskin on päästävä
Kiipesimme ylemmäs kivien päälle aitiopaikalle katsomaan kauniin musiikintäytteisen hevostanssiesityksen. Tämän jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa määränpäänämme tällä kertaa Fuengirola. Lähdimme kulkemaan hissin alla risteilevää tietä, jonka luulimme johtavan alas asti. Puolessa välissä matkaa meitä odotti kuitenkin yllätys. Eteemme aukesi hirveä pudotus. Pudotuksen jälkeen tie jatkui kuten olimme olettaneet. Katsoimme taaksemme ja päätimme, ettemme kiipeä takaisin vaan kiertäisimme pudotuksen.
Lähdimme loivampaa rinnettä alas, mutta polut alkoivat loppua edestämme. Reitti ei ollut ilmeisesti tarkoitettu kävelemiseen. Jatkoimme kuitenkin uhkarohkeina matkaa ja lopulta saimme tehdä töitä päästäksemme pusikoiden läpi ja löytääkseemme jalansijan. Laskeuduimme kuivaa rinnettä samaiselle polulle, jota kiipesimme ylöspäin ja jatkoimme loppumatkan sitä pitkin. Vuorelta laskeutuminen vei yhteensä puolitoista tuntia ongelmineen kaikkineen.
Turhia onnettomuuksia välttääkseen on hyvä tarkastaa mikä polku vie minnekin ja pysyä merkityillä poluilla, eikä meidän tapaamme lähteä seikkailemaan minne sattuu. Tämän kaltaiseen reissuun saa helposti kulutettua koko päivän ja mikäs sen parempaa kuin päivä luonnon helmassa hyvässä seurassa.
Reissuun voi lähteä myös perheen pienempienkin kanssa, toki silloin täytyy varautua hitaampaan vauhtiin ja ylimääräiseen varovaisuuteen.
Kiipeäminen itsessään ei ollut raskasta, mutta aurinko ja lämpö yllättävät kokemattoman patikoijan helposti. Kannattaa varata tarpeeksi juotavaa ja evästä mukaan, myös laastarit osoittautuivat meidän reissullamme tarpeellisiksi. Kun muistaa tauot ja juomisen tärkeyden, tulee reissusta varmasti ikimuistoinen.