Tietopankki

Karavaanarit - elämäntapa
Vaikka koirat haukkuvat karavaani kulkee. Vanha kulunut sanonta, jonka voidaan todeta pitävän paikkansa. Ei tietenkään kirjaimellisesti mutta vertauskuvallisesti kyllä. Karavaanarit viettävät erilaista elämää, koska haluavat olla riippumattomampia kuin muut. Täällä Espanjassakin on säännöllisesti eläviä karavaanareita yllättävän paljon. Kävin tutustumassa erääseen camping-alueeseen Costa Blancan Santa Polassa. Alueen nimi on Camping Bahia de Santa Pola.

Ensimmäiseksi selvisi, että alueella oli hyvin runsaasti suomalaisia, jopa 50 henkeä. Suomalaisyhdyskunta oli pysynyt suhteellisen samana jo useat vuodet ja heillä oli hyvä yhteishenki, joka auttoi selviytymään monista käytännön ongelmista. Seuraavana muutamia haastattelussa esiin tulleita mietteitä.
Viitalan Leena, Pentti ja koiransa Funi kertoivat olevansa täällä ensimmäistä kertaa. Alkuvaikutelma on hyvä ja paikka kiva. Ensimmäinen matka heillä oli Torreviejaan 2001. He ovat pitäneet täällä olosta, koska ei ole liukastumisvaaraa ja terveys tykkää muutenkin hyvää. Ero Suomessa olevista omaisista ei ole aiheuttanut suuria ongelmia mutta aina kysytään, milloin palaatte. Viitalat viettävät täällä tällä kertaa 4-5 kuukautta.
Sitten pääsin keskustelemaan varsinaisten veteraanien kanssa. Eila ja Jussi Koskinen olivat 85- ja 88-vuotias pariskunta, joka viettää täällä jo 26. talveaan. He totesivat paikan muuttuneen paljon parempaan suuntaan. Erityisesti tämä Camping on kohentunut runsaasti. Täällä he viettävät 5-5,5 kuukautta. Sydänvaiva on haitannut parin kuukauden verran ja Jussi on joutunut käyttämään Malagan Yliopistollisen sairaalan palveluja. Siellä oli kuulemma erinomainen hoito ja olisivat kuulemma tarjonneet täyden hoidonkin. Mitä lienee tarkoittanut. Koskiset aikovat käydä täällä edelleen ja heillä on jo kolmas matkailuauto käytössään.

Suomalaisyhdyskunnan vetäjänä toimii Juhani Happonen ja vaimonsa Pirkko. He ovat löytäneet tämän paikan 15 vuotta sitten. Puolet alueella olevista on hollantilaisia, mutta suomalaisetkin muodostavat ison ryhmän. Happosilla on meneillään täällä 11. vuosi. He totesivat myös hinta/laatusuhteen olevan kohdallaan. Tämän paikan omistaja on espanjalainen perheyhtiö. Koko aikana ei ole ollut yhtään rikostapausta, mikä on kyllä harvinaista. Juhani sanoi suomalaisilla olevan puolivirallinen nimi RUTUSAKKI. Siitä on tehty myös “Etelän talvehtija-historiikki”.
Teksti ja kuvat: Väinö Karjalainen
(Artikkeli on julkaistu Meidän Costa Blanca -lehdessä 2/2008)
Kirjoittaja Väinö Karjalainen on Meidän Costa Blanca -lehden päätoimittaja, lisätietoa osoitteesta www.meidancostablanca.com.