Skip to main content

Lemmikit

Lemmikkien kanssa matkustettaessa on aina otettava huomioon erilaiset säädökset ja vaatimukset. Asioiden hoitamista ei kannata koskaan jättää viime tippaan - moni asia vaatii tietyn varoajan.

Helpoin tapa on pitää aina perusasiat, eli rokotukset ja passit, kunnossa ja jos kohdemaa vaatii jotain ylimääräistä, jää vain se hoidettavaksi.

Lentäminen

Perussääntönä pidettäköön, että isot eläimet matkustavat koneen ruumassa ja pienet voivat tulla matkustamoon. Paino- ja kokorajoitukset vaihtelevat lentoyhtiöittäin, eli aina ennen matkalle lähtemistä tulee varmistaa lemmikin kuljettamiseen liittyvät tarpeet käytettävästä lentoyhtiöstä. Myös hinnat ovat lentoyhtiökohtaisia. Lemmikin lippu varataan samalla hetkellä oman lipun kanssa, yleensä puhelimitse ja maksetaan lähtöselvityksessä.

Yleensä eläimen paino lasketaan yhdessä kuljetuslaukun tai -laatikon kanssa. Matkustamossa matkaavan eläimen kuljetuslaatikon tai -kassin on mahduttava edessä olevan istuimen alle. Eläin on pidettävä laatikossaan koko matkan ajan, ja sillä tulee olla riittävästi tilaa. Huomioon on otettava myös se, että eläinpaikkoja on koneessa rajoitetusti. Yleensä matkustamossa voidaan kuljettaa vain kaksi eläintä, mutta jotkin yhtiöt eivät ota samaan koneeseen sekä koiria että kissoja.

Finnair ottaa reittilennoilla lemmikkejä ruuman lisäksi myös matkustamoon, mutta lomalennoilla, eli nk. charterlennoilla vain ruumaan. Finnair hyväksyy matkustamoonsa alle 8 kg painavat eläimet. Kuljetuskassin tai -laatikon maksimimitat ovat samat kuin käsimatkatavaran, eli syvyys 50cm, leveys 40cm ja korkeus 20cm.

Air Finland kuljettaa matkustamossa alle 6 kg painavat eläimet. Kuljetuskassin tai -laatikon maksimimitat ovat syvyys 45cm x korkeus 30cm x leveys 35cm.

Keskustele matkustamisesta eläinten kanssa Orkin Keskustelupalstalla!