Tietopankki

Sijoittajan vuosi 2008 on haasteita täynnä
Kuluva vuosi on alkanut rahamarkkinoilla levottomasti: USA:n asuntomarkkinoilta alkanut luottokriisi on levinnyt myös vanhalle mantereelle ja osakekurssit ovat laskeneet reilusti kaikissa keskeisissä pörsseissä. Näyttääkin siltä, että sijoittajan on tyydyttävä vuonna 2008 huomattavasti laihempiin tuottoihin kuin edellisinä vuosina.
Paketoidusta ”subprime” -asuntolainoista alkanut luottokriisi on jo pannut polvilleen useita perinteisiä amerikkalaisia pankkeja ja rahoituslaitoksia. Heikon maksukyvyn omaaville kansalaisille löyhin perustein myönnetyt asuntoluotot ovat aiheuttaneet amerikkalaispankeille valtavia tappioita. Asuntojen hintojen lasku on murentanut amerikkalaisten kuluttajien luottamusta ja USA:n talouden ajautuminen taantumaan näyttääkin väistämättömältä.
On selvää, että osakesijoittajalle vuosi 2008 tulee olemaan vaikea. Suhdannehuippu on ohitettu ja pörssikurssit diskonttaavat nyt edessä olevaa USA:n taantumaa tai ainakin selvästi hitaamman kasvun vaihetta. Aasian talouksien vahva veto saattaa kuitenkin pelastaa Euroopan ajautumasta taantumaan.
Euroopan osakemarkkinoiden seuratuin indeksi Eurostoxx50 on laskenut heinäkuun 2007 huipustaan jo yli 20 % ja on selvää, että osakekurssit ovat toistaiseksi laskutrendissä. Myöskään korkosijoittajalla ei ole ollut helppoa: jopa monet turvallisina pidetyt jvk-lainat ja korkorahastot ovat viime kuukausina tuottaneet tappiota. Yrityslainojen riskipreemioiden nousu ja pitkien korkojen hermostunut liikehdintä ovat tuoneet murheita myös korkosijoittajalle.
Eurostoxx50 –graafissa näkyy selvästi markkinan kääntyminen laskutrendille heinäkuun 2007 huipun jälkeen.

Miten välttää pahimmat karikot laskevilla markkinoilla?
Perinteinen Buy & Hold -strategia ei toimi osakemarkkinoiden laskiessa. Reippaatkaan osinkotuotot eivät riitä kompensoimaan kurssitappioita silloin, kun markkinat ovat kääntyneet laskutrendille. Ainoa tapa pysyä pinnalla laskevilla markkinoilla on aktiivinen sijoitusstrategia, jolloin pyritään myymään osakkeita aina kun hinnat ovat hyviä. Vastaavasti uusia ostoja tehdään vain silloin, kun eletään ”verta kaduilla” -tunnelmissa ja osakkeiden hinnat ovat naurettavan halpoja. Turvallisinta on pysyä kokonaan poissa osakemarkkinoilta, kunnes talouden alamäki on saavuttanut pohjansa ja kurssit ovat taas kääntymässä nousutrendille.
Mistä saada tuottoa vuonna 2008?
Markkinoiden hermostuneisuus tarjoaa toki myös mahdollisuuksia valveutuneelle sijoittajalle. Riskipreemioiden kasvu on tehnyt monista yrityslainoista todella houkuttelevia. Esimerkiksi kotoisten metsäyhtiöidemme UPM:n ja Storaenson 3 - 4 vuoden joukkovelkakirjojen vuosituotot ovat viime viikkoina pyörineet 7,5 - 8 %:n kieppeillä. Taseeltaan heikomman M-Realin vuonna 2010 erääntyvää lainaa on voinut ostaa jälkimarkkinoilta jopa 20 - 22 %:n tuotolla. Tuntuukin, että lainamarkkinoilla alkaa olla jo ylilyönnin makua. Hyvin hajautettu yrityslainasalkku voikin olla varsin tuottava sijoitus seuraavan parin vuoden aikana. Piensijoittajan ongelmana on vain usein jvk-markkinoiden tukkuhinnoittelu, joka ei helposti avaudu pienemmille pääomille. Tässä hyvän omaisuudenhoitajan on helppo tuottaa asiakkailleen lisäarvoa.
Hedge fundit – mainettaan parempia?
Hedge fundit tunnetaan yleensä korkean riskin sijoitusrahastoina, jotka eivät välttämättä sovellu piensijoittajalle lainkaan. Hedge fund -universumi on todellisuudessa erittäin laaja ja siihen kuuluu paljon eri tyylisiä ja täysin eri riskiprofiililla toimivia rahastoja. Osa hedge fundeista toimii isolla velkavivulla, ja on selvää, että näissä rahastoissa riskit ovat erittäin suuret. Kurssien kehittyessä rahaston näkemyksen vastaisesti tappiot voivat olla merkittäviä ja voivat pahimmillaan johtaa jopa rahaston konkurssiin tai sulkemiseen.
Parhaimmillaan hedge fundit ovat rahastoja, jotka toimivat täysin ilman velkavipua ja hajauttavat sijoitusriskejään tehokkaasti eri markkinoille ja eri omaisuusluokkiin. Olemme UB:llä tehneet paljon tutkimustyötä löytääksemme Hedge-rahastoja, jotka ovat vuodesta toiseen pystyneet tekemään tasaista tuottoa alhaisella riskitasolla. Olemme sijoittaneet muutamiin rahastoihin, jotka ovat tuottaneet hämmästyttävän pitkään tasaista 8 - 12 % vuosituottoa ilman ainoatakaan tappiollista vuotta.
2008 – varovaisen sijoittajan vuosi?
Kuluva vuosi on osakemarkkinoilla vaaroja täynnä. Varovainen sijoittaja vetää todennäköisesti pidemmän korren kuin aggressiivinen sijoittaja. Uskomme, että tänä vuonna kannattaa kiinnittää enemmän huomiota riskien hallintaan kuin tuottojen maksimointiin. Korkosijoitukset, pääomaturvatut indeksilainat ja laadukkaat hedge fundit ovat sijoittajan turvasatamia vaikeassa ympäristössä.
Milloin takaisin osakkeisiin?
Mutta milloin on aika palata osakemarkkinoille? Parhaat tuotot tehdään usein osakemarkkinoilla parina ensimmäisenä taantuman tai laman jälkeisenä nousuvuotena. Laskumarkkinoiden pituus vaihtelee, mutta useimmiten karhumarkkinan pitää kestää puolesta vuodesta vuoteen ennen kuin kurssit saavuttavat pohjansa. Kurssilasku voi olla helposti 30 - 40 % huipusta. Nykyinen laskumarkkina on kestänyt heinäkuusta 2007, joten vuosi tulee täyteen vasta kesällä. Kurssien laskettua vielä 10 - 20 % lisää alamme olla lukemissa, joissa kannattaa tilastojen perusteella taas ryhtyä harkitsemaan osakepainon kasvattamista.
Yhdysvalloissa talouden laskusuhdanne on keskimäärin kestänyt neljä peräkkäistä vuosineljännestä. Jos oletamme, että nykyinen taantuma alkoi Q1:llä 2008, meillä on vielä kolme kvartaalia talouden alamäkeä jäljellä. Osakesijoittajan kannalta positiivista on, että pörssikurssit ovat useimmiten saavuttaneet pohjansa jo taantuman puolivälissä. Kuten hyvin tiedämme, osakemarkkinat ennakoivat yleensä 6 - 12 kuukautta tulevaa kehitystä. Onko siis ensi kesänä aika alkaa ostaa halpoja osakkeita? Saattaa olla. Olennaista on, että pelimerkkejä ei hukata laskumarkkinassa, vaan niitä on varastossa riittävästi kurssien kääntyessä seuraavaan nousuun. Markkinoiden tarkka seuraaminen on tärkeää, jotta pystyisi havaitsemaan, milloin on oikea aika siirtyä puolustuskannalta hyökkäykseen.
Tietoa kirjoittajasta
UB on suomalainen vuonna 1986 perustettu sijoituspalveluyritys, joka tarjoaa asiakkailleen korkealaatuisia varainhoitopalveluita.

Lisätietoja:
UB Omaisuudenhoito Oy
Jani Lehti, toimitusjohtaja
Puh. (09) 25 380 322
jani.lehti@unitedbankers.fi
PS. Tämän artikkelin kirjoittaja UB Omaisuudenhoidon toimitusjohtaja Jani Lehti vierailee Fuengirolassa 20.-24. maaliskuuta, 2008. Jos haluat tulla keskustelemaan ajankohtaisista sijoitusasioista, ota etukäteen yhteyttä sähköpostitse: jani.lehti@unitedbankers.fi